Joku koulukunta ja teoria on osuvasti sanonut, että meillä ihmisillä on tarve olla oikeassa. Tuo oikeassa oleminen on enemmänkin emootio, kuin absoluuttinen totuus. Kokijalleen siis emootio oikeassa olemisesta. Näin olen lukenut ja kokenut.

Kompleksinen maailma tarvitsee uusia tapoja ajatella, ennakkoluulotonta ideointia, sekä rohkeita kokeiluja. Silläkin uhalla, että ei ole mitään tietoa siitä, miten käy ja mitä tapahtuu. Tästä syntyy mielenkiintoinen tila ja jännite, jonka tutkiminen työpaikoillakin voisi olla hyödyllistä. Erilaisten ajatusten vilpitön viljely ja niihin kytkeytyminen on ollut monissa puheissa sisältönä jo jonkin aikaa. Erilaisuudesta on puhuttu jopa rikkautena.

No mitä tapahtuu arjessa ja oikeassa elämässä? Minun näkemykseni on, että vahva tahto konsensukseen rajoittaa erilaisuutta ja heikentää uusien vaihtoehtojen näkemistä. Vielä kun paineena tulee, että pitäisi todella tietää ja luvata, mitä näillä uusilla ajatuksilla tai toiminnoilla saavutetaan. Mission impossible.

Useampi ihminen tuottaa aina enemmän vaihtoehtoja ja ratkaisuja, kuin yksi ihminen. Miten onnistuisimme tutkimaan ja kytkeytymään ajatuksiin, jotka eivät ole omiamme tai pahimmillaan ovat niistä todella kaukana. Tai kun olemassa olevaa toimintoa reippaasti kyseenalaistetaan. Voisiko siitä syntyä vuorovaikutuksellinen verkko, jossa ei tarvitse pelätä yksin jäämistä.

Miten tuottaisimme yhdessä enemmän erilaisia vaihtoehtoja ja pieniä kokeilua, joiden tuottamaa lopputulosta ei kukaan tiedä. Ennen kuin on kokeiltu. Arvioidaan ja tutkitaan sitä sitten kokeilun jälkeen. Yhdessä.