Virheistä pitäisi kuulemma oppia

Entäs, jos ei huomaa tekevänsä virhettä? Jos ei yksinkertaisesti tunnista toiminnassaan tai ajattelussaan virheitä? Havaitsee niitä ympärillään toki paljon ja osaa neuvoa niihin monta tapaa, millä virheistä päästään. Vaan oma toiminta vaikuttaa ja tuntuu virheettömältä?

Kai tätä voisi lähestyä myös määrittelemällä mitä virheellä tarkoitetaan ja kuka sen määrittelee. Pitääkö itse määritellä omat vai muiden virheet? Vai vain omat? Muiden virheet ovat vaan jotenkin niin paljon selkeämpiä. Ja ratkaisut niihin löytyy napakoista ohjeista ja neuvoista, joita noudattamalla virhe ei toistu. Lineaarisessa maailmassa. Eli opittu on. Minä kyllä tiedän, kysykää rohkeasti.

Minusta tuntuu, että minun virheistä oppimisen -pedagokiikka ontuu pahasti. Jostakin syystä, minä en opi virheistäni. Tulee toistettua ajattelua, toimintoja ja juttuja, joiden toimimattomuus on todennettu. Vaan yritän kerran vielä ja todennäköisesti toisenkin. Sitä paitsi maailmassa ja muissa se virhe on, ei minussa. Ja taas mennään.

Luulen, että ajatteluni koti löytyy jostakin täältä; virheellisestä virheettömyydestä ja virheettömästä virheellisyydestä.

Ja onko niin, että ilman virheitä emme opi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s