Se ohikiitävä hetki, kun luulee tajuavansa jotakin. Näkee asian uudessa valossa tai osaa yhdistää joitakin asioita uudella tavalla. Se on hyvä hetki. Toki lyhyt, harmittavan harvinainen ja hellyttävän hetkellinen.

Olen pyrkinyt lähes vuoden ymmärtämään ja hahmottamaan paremmin omaa tapaani ajatella. Samalla olen koettanut kovasti ihmetellä minkälaisella ajattelulla maailmaa ja menoa hahmotan. Nyt olen löytänyt itsestäni mallin, mielenmallin. Minä, joka en koskaan olisi uskonut kopistelevani ajatusmaailman catwalkeilla. Täällä sitä nyt kuitenkin liihotellaan.

Joskus männävuosina, silloin kun luulin ettei minusta löydy mielenmallia, oli tapanani ajatella varsin kankeasti. Ratkaisut olivat itsestäänselvyyksiä ja toistivat samaa kaavaa, saatoin jopa kuvitella ymmärtäväni tilanteita ja asioita. Oleellista kuitenkin oli, että asiat asetettiin paikoilleen ja ymmärrys syntyi tilanteiden yläpuolelle asettumisesta. Pysähtynyttä ja ylimielistä, tuolla ajattelulla ei luonnollisestikaan päässyt mielenmallitoimistojen listoille.

Mielenmalliurani suurin ilonaihe on tämä uusi maailma ja jatkuva oppimisen mahdollisuus. Jokainen tilanne tuottaa uuden mahdollisuuden muotoilla ja muotoutua.

Kannustan kaikkia lähtemään mielenmallien catwalkille, täällä on monille erilaisille malleille töitä, kunhan osaamme niitä yhdessä kunnioittaen ihmetellä. Huippumielenmallia tuskin löytyy, vaan etsiminen pitää muotoutumisen liikkeessä.