En muista, milloin olisin päässyt niin täysin irti työstäni, kuin tämän kesän ja loman aikana. Koko lomassa oli jotakin maagista, muidenkin asioiden, kuin kelien suhteen. Joku kumma ajatus, sai minut tekemään jo talvella päätöksen, että viettäisin tämän kesän kokonaisuudessaan Suomessa ja pääosin mökillä. Mikä mahtava päätös tuo olikaan, pidän sitä yhtenä urani parhaista päätöksistä. Tämä varmasti suhteuttaa hyvin myös muita tekemiäni päätöksiä ja niiden merkityksiä.
Itselle, yhdessä muiden kanssa; hyvän, onnellisen ja toimivan lomapaketin rakentaminen jäsentyi minulle tämän kokemuksen myötä uudella tavalla. Tämä toimii minulle esimerkkinä löyhistä ja joustavista rakenteista, sekä aikatauluista, jotka elävät ja muuttuvat uusien eteen tulevien tilanteiden ja mahdollisuuksien myötä. Niihin tarttuminen, ja ison kuvan kurkkaaminen säännöllisesti, mahdollistaa rennon ja varsin tehokkaan tuloksellisen olotilan. Lomatilan.
Paljon muistista puhutaan ja muistiin päätän tämän nyt minäkin. En edes muista, mitä en muista ja siitä olen onnellinen. Nyt on hyvä lähteä tekemään uudella ajatuksella ja kohdata uusia ajatuksia.
Tämän kesän kyllä muistan.