Peleissä ja printtereissä on jo arkista moniuloitteisessa maailmassa toimiminen. Tuo moniulotteisuus on täysin normaali tapa hahmottaa ja ajatella asioita sekä ilmiöitä.

Kun siirrytään työelämän tilanteisiin, ilmiöiden ihmeellisyyksiin ja arjen haasteisiin, hämärtyy ajatus todellisuuden moniuloitteisuudesta. Pyydetään yksinkertaista, ymmärrettävää, hallittavaa ja helppoa. Maksimissaan mustavalkoista. Yksinkertainen, nopea ja monistettavissa oleva ratkaisu. Ratkaisu, joka toimii kaikissa tilanteissa. Sellainen, jonka käyttöönotto ei vaadi toivojaltaan liikaa ajattelua, kytkeytymistä, aikaa, vaivaa, saatika toiminnan arviointia ja vielä vähemmän oppimista, kehittymistä ja kehittämistä. Mielellään yksin, ei yhdessä. Tai korkeintaan niiden ihmisten kanssa, jotka ajattelevat ja toimivat kuten itse toimii. Värejä ei käytetä. Maksimissaan mustavalkoista. Tai kyllähän värejä käytetään. Punaiset punaisten kanssa, voidaan arvostella sinisiä. Keltaisista puhumattakaan. Ja sitten on ne vihreät. Menee vaikeaksi, oikeastaan mahdottomaksi. Sitä paitsi kokeiltu ja koettu on. Ei ne muutu kuitenkaan, eli mikään ei kuitenkaan muutu. Jos kategorisoidaan lisää, niin osataan taas luokitella ja jaotella paremmin. Voidaan ajatella ymmärtävämme enemmän ja paremmin.

Milloin ymmärtäminen muuttuu oppimiseksi ja käyttöpääomaksi?

Minkälainen on sinun ja ympäristösi mielenmalli oppimisen suhteen?